|
ISLAMIN SYNTY
Kuinka islam syntyi
Kaikkien muslimien parissa työskentelevien ja heidän puolestaan rukoilevien kristittyjen olisi erittäin tärkeää tietää, kuka Muhammed oli ja mitä hän opetti. Vaikka islamin historiasta ja opista onkin kirjoitettu monia hyviä kirjoja, näyttää siltä, että monella kristityllä on hyvin hatara käsitys tämän uskonnollis-poliittisen järjestelmän synnystä. Tässä kappaleessa tutustutaan lyhyesti kiehtovaan kertomukseen "Arabian Profeetasta" sellaisena, kuin se voidaan nähdä senaikaisen historiankirjoituksen valossa. Tavoitteena on käsitellä asiaa "totuutta ja rakkautta noudattaen" (Ef. 4:15). Muhammedin elämäkertaa ei kuitenkaan ole mahdollista kertoa täysin historiallisesti varmojen lähteiden pohjalta. Saatavissa oleva tieto koostuu paljolti perimätiedosta, jonka synty ja alkuperä sijoittuu kauas Muhammedin kuoleman jälkeiseen aikaan. Tärkeimpänä lähteenä pidetään Koraania. Seuraavista seikoista ovat sekä muslimit että muut kirjoittajat jokseenkin yksimielisiä.
Arabia Muhammedin syntymän aikaan
Noin vuonna 570 jKr. Arabian länsiosassa sijaitsevassa Mekan kaupungissa syntyi poikavauva, jolle annettiin nimi Muhammed (Ylistetty). Nimen antajat eivät varmaan osanneet arvata, että lapsen tulevana elämäntehtävänä oli vaikuttaa koko maailmaan tavalla, jota vain harvat yksilöt ovat koskaan tehneet ja että hänen nimensä olisi tulevaisuudessa todella ylistetty miljoonien ihmisten huulilla.
Arabia on laaja maa ja suurelta osin erämaata. Erämaissa beduiinit vaeltelivat karjalaumoineen asuen teltoissa. Oli kaupunkeja, joihin rikkaat kauppiaat keskittivät liiketoimensa. Tärkein niistä oli Mekka. Etelässä sijaitsevan Jemenin ja pohjoisen Syyrian välillä kulkevan kauppatavaran läpikulku paikka oli Mekka. Se oli merkittävä kauppa-, mutta myös kulttikeskus. Jo kauan sitten sinne oli rakennettu Kaaban kuutiomainen pyhäkkö, jota pidettiin Jumalan asumuksena. Perimätieto kertoo rakennuksen tuhoutuneen tulvassa. Mutta Abraham ja hänen poikansa Ismael rakensivat sen uudelleen. Arabian kielessä "Allah" tarkoittaa samaa kuin "Jumala ". Näyttää siltä, että arabit olisivat tunnustaneet hänet kaikkein korkeimmaksi Jumalaksi. Ei voida varmuudella sanoa, oliko tieto hänestä opittu juutalaisilta vai oliko se peritty esi-isältä, Abrahamilta. Muhammedin isän nimi oli "Abdallah", joka tarkoittaa "Allahin orja".
Vaikka arabit tunnustivat Allahin ylimmäksi Jumalaksi, he eivät pitäneet häntä ainoana, eivätkä arvostaneet hänen palvelemistaan kovinkaan paljon. He palvelivat useita jumalia. Muhammedin nuoruusvuosina Kaaba oli täynnä erilaisten jumalien ja jumalattarien patsaita ja kuvia. Kun arabit saapuivat Mekkaan vuotuisille markkinoille, he osallistuivat myös Kaabaan tehtävän pyhiinvaelluksen kulttimenoihin, joita olivat mm. rakennuksen kiertäminen seitsemän kertaa ja muurin sisään rakennetun mustan kiven suuteleminen tai koskettaminen. Kivi oli meteoriitti, jolla oli suuri uskonnollinen merkitys. Vaikka arabit eivät olleet kovin uskonnollisia, Mekan pyhiinvaellus sekä siihen liittyvät rituaalit olivat tärkeä osa heidän kulttuuriperintöään.
Arabian hanifit, juutalaiset ja kristityt
Kaikki Mekan asukkaat eivät olleet tyytyväisiä maan oloihin. Poliittinen tilanne oli vakiintumaton. Pienet heimot sotivat keskenään, ja yhteistyön puuttuessa ne olivat vaarassa tulla liitetyiksi suuriin valtakuntiin kuten Persiaan, Bysanttiin tai Etiopiaan. Jotkut halusivat oppia tuntemaan Jumalan eivätkä tyytyneet ajan yleiseen uskonnonharjoitukseen. Pienellä joukolla älymystöä, joista käytetään nimitystä hanifit, kerrotaan olleen tapana kokoontua pohdiskelemaan sekä poliittisia että uskonnollisia kysymyksiä.
Eikö Arabiassa sitten ollut ketään, joka olisi voinut kertoa ainoasta oikeasta Jumalasta? Kyllä oli. Muinaisista ajoista asti suuri joukko juutalaisia oli asunut Arabiassa ja jotkut heistä Mekassa. Noin 350 km Mekasta pohjoiseen sijainneessa Medinassa asui kolme suurta juutalaisheimoa. He kokoontuivat synagogissaan ja tutkivat pyhiä kirjoituksia. He olivat menestyneet aineellisesti. Juutalaiset omistivat kameleita, taloja ja maata. Käytännöllisesti katsoen he hallitsivat kaupan- käyntiä kaupungin alueella. Heidän koulutus- ja elintasonsa oli korkeampi kuin ympärillä asuvien arabien. Arabit tiesivät, että juutalaiset eivät palvelleet epäjumalia vaan olivat Allahin, näkymättömän Jumalan palvelijoita. Juutalaiset eivät kuitenkaan juuri jakaneet pyhissä kirjoituksissaan olleita hengellisiä aarteita pakanallisten arabien kanssa.
Arabiassa oli myös kristittyjä. Pohjoisessa oli lukuisia arabiheimoja, jotka olivat kääntyneet kristityiksi. Etelässä Nadzranin alueella olevien kristittyjen keskuudessa tiedetään olleen myös piispoja ja pappeja sekä syyriankielisiä raamatunosia. Tämä nestoriolainen "Idän Kirkko", oli lähettänyt lähetyssaarnaajia Arabiaan, mutta ei ollut saavuttanut suurta menestystä yrittäessään voittaa arabeja Kristukselle. Suurin osa arabeista pysyi edelleenkin pakanoina. Kristityiltä näyttää silloin puuttuneen menestyvän Arabian lähetyssaarnaajan välttämättömimmät aseet: rakkaus, elämän puhtaus ja Hengen voima.
Muhammedin lapsuus ja nuoruus
Muhammedin isä, Abdallah, kuoli Mekassa ennen poikansa syntymää noin vuonna 570 jKr. Äiti, Amina, kuoli pojan ollessa kuusivuotias. Orvoksi jäänyt Muhammed annettiin isoisän hoitoon. Isoisän kuoltua hänet otti huostaansa pojan eno, Abu Talib. Tämän kerrotaan olleen erittäin ystävällinen pojalle. Muhammedin suku kuului vaikutusvaltaiseen Quraish- heimoon, jonka tehtävänä oli huolehtia Kaabasta. Vaikutusvallastaan huolimatta Abu Talib oli köyhä. Muhammed oli enonsa palveluksessa paimenena erämaassa. Ollessaan 12-vuotias Muhammed lähti enonsa kanssa kauppakaravaanin mukana Syyriaan.
Avioliitto ja Muhammedin kasvava vaikutusvalta Nuori mies osoittautui pian kyvykkääksi ja hyväluonteiseksi. 25-vuotiaana hän pääsi rikkaan Mekassa asuvan leskirouva Khadidzan palvelukseen. Hänen tehtävänään oli kulkea Syyriaan menevän karavaanin mukana. Hän menestyi tehtävässään hyvin. Palatessaan matkalta 40-vuotias Khadidza kosi häntä. Muhammed suostui, ja vaimo antoi hänelle rakkautta, varallisuutta sekä vaikutusvaltaisen aseman yhteiskunnassa. Heille syntyi kaksi poikaa ja neljä tytärtä. He olivat olleet naimisissa 25 vuotta, kun Khadidza kuoli. Heidän avioliittonsa aikana Muhammed ei ottanut muita vaimoja. Heidän suureksi onnettomuudekseen molemmat pojat kuolivat jo varhaislapsuudessa. Näiden vuosien aikana Muhammed tutustui Mekan vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin ja tuli hyvin tietoiseksi maansa uskonnollisesta ja poliittisesta tilanteesta. Eräs hanifi, Khadidzan sukulainen, oli tullut kristityksi. On todennäköistä, että Muhammed keskusteli hänen ja muiden hanifien kanssa Arabian ongelmista. Muhammed tiesi juutalaisten ja kristittyjen palvelevan epäjumalien sijasta Jumalaa, Allahia. Vaikka hän jatkoikin jumalanpalvelusta Kaabassa, hän todennäköisesti käsitti, etteivät pyhäkössä sijainneet kuvat olleetkaan jumalia.
Muhammedin elämä osoittaa selvästi, että hän etsi Jumalaa vilpittömästi. Hänellä oli rahaa ja aikaa matkustamiseen. Kävikö hänellä koskaan edes mielessä mennä Nadzraniin, Syyriaan tai Etiopiaan tapaamaan oppineita kristittyjä ja tiedustella heiltä, mitä Raamattu opettaa Jumalasta? Vaikka Muhammed tunnusti myöhemmin juutalaisten ja kristittyjen pitävän hallussaan pyhiä kirjoituksia, hän ei nähtävästi koskaan tosissaan ottanut selvää niiden sisällöstä. Hän sai kuulla joitakin kertomuksia Raamatusta niiltä, jotka eivät kyenneet tai ehkä halunneet antaa oikeaa tietoa siitä. Muhammed ei koskaan oppinut, mitä evankeliumi todella on. Ehkä osasyynä siihen, ettei Muhammed hakeutunut kristittyjen oppineiden luo, oli se, että hän joutui näkemään katkeria riitoja eri seurakunnista tulevien uskovien kesken. Hänen kansallinen ylpeytensä saattoi myös olla esteenä lähempiin keskusteluihin kristittyjen oppineiden kanssa. Mekassa asuvalta arabilta olisi vaadittu paljon nöyrtymistä mennä kysymään neuvoa juutalaiselta tai kristityltä, jotka vielä edustivat vähemmistökansallisuutta. Oli syy mikä tahansa, on todennäköistä, että juuri tässä vaiheessa Muhammed kadotti tien Jumalan luokse. Hän epäonnistui etsiessään apua hengellisiin kysymyksiin niiltä, jotka olivat valtuutetut antamaan sitä. Hän ei löytänyt Kristusta, joka on tie Isän luokse.
Muhammed saa tehtävän Allahin profeettana
Muhammedin kerrotaan menneen joidenkin muiden etsijöiden tavoin aika ajoin rukoilemaan ja mietiskelemään erääseen luolaan, joka sijaitsi noin viisi kilometriä Mekasta. Eräänä yönä ramadan kuussa vuonna 610 Muhammedin ollessa noin 40-vuotias hän oli perheineen taas luolassa. Perimä- tiedon mukaan enkeli Gabriel tuli Muhammedin luo tämän nukkuessa ja käski häntä lukemaan ääneen sanoman. Käsky toistettiin kahdesti ja Muhammed kysyi, mitä hänen tulisi lukea. Silloin enkeli sanoi: "Lue Herrasi nimeen, joka on luonut ihmisen hyytyneestä verikimpaleesta" (Koraani, suura 96). Herättyään hän ihmetteli, mitä kokemus oikein tarkoitti. Oliko se peräisin pahoilta hengiltä vai Allahilta? Muhammed oli kuullut profeetoista, jotka Allah oli lähettänyt Israelin kansan luo. Mutta ketään profeettaa ei ollut koskaan lähetetty arabien luo. Voisiko tämä viesti olla Allahilta? Tulisiko hänestä profeetta ja apostoli oman kansansa keskuuteen? Hän uskoutui luotettavalle vaimolleen, joka lohdutti häntä vakuuttaen, että tämä ilmestys oli todellakin kutsu profeetan tehtävään. Kun ilmestyksiä ei heti seuraavien kuukausien aikana tullut lisää, Muhammedin tiedetään olleen syvästi masentunut ja ajatelleen jopa itsemurhaa.
Noin kahden vuoden kuluttua uusia ilmestyksiä alkoi tulla uudestaan. Ne tulivat eri tavoin. Joskus Muhammed näki enkeli Gabrielin, joskus hän kuuli äänen tai vastaanotti enkelin sanat kellon soidessa. Joskus sanoma tuli unessa ja toisella kertaa se valtasi hänen ajatuksensa. Kun ilmestys tuli, hänen koko kehonsa saattoi täristä ja hiki valua noroina pitkin kasvoja. Usein hän saattoi langeta maahan suu vaahdoten. Sanomat tulivat aina arabiankielisinä ja Muhammed puhui vastaanottamansa sanat ääneen niin, että kuulijat pystyivät tallentamaan ne muistiin. Muslimit otaksuvat Muhammedin itse olleen lukutaidoton. Hänen kuolemansa jälkeen sanomat kerättiin yhteen ja niistä muodostui Koraani (arabiaksi Qur'an, mikä tarkoittaa "lukemisto"). Muhammed oli vakuuttunut siitä, että hänen vastaanottamansa sanat olivat Jumalan totisia sanoja. Ne eivät olleet hänen omiaan. Hänen tehtävänsä oli ainoastaan olla niiden "lausuja" . Niinpä muslimit uskovat, että Koraani ei ole Muhammedin vaan Jumalan kirja.
Sanoman sisältö
Muhammedin vastaanottaman sanoman pääsisältö oli, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah; yksi ainoa Jumala, joka on luonut taivaan ja maan ja kaiken, mitä siinä on. Ihminen on Jumalan orja ja hänen ensimmäinen velvollisuutensa on alistua ja totella Jumalaa. Jumalan hyvyys ja armeliaisuus nähdään Hänen tavassaan huolehtia kaikista ihmisen tarpeista. Ihmisen tulee olla Hänelle kiitollinen. Suuri ja hirmuinen päivä on tulossa, jolloin maa vapisee ja Jumala tuo kaikki kuolleet esiin tuomiolle. Ne, jotka ovat palvelleet Häntä ja tehneet hyviä tekoja, palkitaan aistillisen paratiisin ilolla, kun taas pahaa tehneet tuomitaan helvetin tuleen. Kaikkein raskaimpana syntinä pidetään sitä, että joku rinnastaa muita jumalia ainoan Jumalan rinnalle. Mistä Muhammed sai tämän sanoman? Muslimien mukaan se tuli suoraan ilmestyksenä Jumalalta. Voimme kuitenkin aavistella, että totuus Jumalan ykseydestä oli tullut hänen mieleensä niistä kontakteista, joita hänellä oli aiemmin ollut juutalaisten kanssa. Myös oppi ylösnousemuksesta ja viimeisestä tuomiosta, joka oli materialistisille arabeille vastenmielinen, oli tullut Muhammedille eräältä kristityltä lähetyssaarnaajalta. Saipa hän sanoman sitten mistä tahansa, hän julisti sitä suurella antaumuksella pyrkien johdattamaan Mekan asukkaat parannukseen ja uskomaan yhteen ainoaan Jumalaan.
Muhammedin saarnan vaikutukset Mekassa
Kun Muhammed oli julistanut olevansa Jumalan profeetta, oli vain muutamia, jotka heti uskoivat häneen: vaimo Khadidza, nuori Ali-serkku, joka kuului hänen talouteensa sekä Muhammedin adoptoitu poika, Zaid. Myös kunnioitettu kauppias, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Abu Bakr, tunnusti uskonsa Muhammediin. Muitakin pääosin alhaista syntyperää olevia liittyi liikkeeseen. Kansan johtomiehet eivät kuitenkaan Muhammedin toiveista ja yrityksistä huolimatta välittäneet hänestä. Sen sijaan he alkoivat pilkata häntä: miksi hän väittää itsestään tuollaista, tavallinen mies. Hänen opetuksiaan ylösnousemuksesta pidettiin epäuskottavina. Kuinka kuolleet luut voisivat herätä eloon? Häntä syytettiin noituudesta ja petoksesta. Kun Muhammed saarnasi Kaaban epäjumalia vastaan sanoen, etteivät ne olleet jumalia, Mekan miehet vihastuivat ja alkoivat vainota pientä sadan hengen kannattajajoukkoa. Muhammedille he eivät kuitenkaan voineet tehdä mitään, koska Muhammedin eno, Abu Talib, suojeli häntä.
Vaino kasvoi niin suureksi, että Muhammed lähetti 80 seuraajaansa Etiopiaan, kristittyyn maahan. Siellä heitä kohdeltiin hyvin, kunnes he myöhemmin liittyivät Muhammedin joukkoihin Medinassa. Vastustus ei saanut Muhammedia lopettamaan vihollistensa parjaamista. Hän uhkasi heitä Jumalan vihalla. Hänen joukkoonsa liittyi uusia seuraajia. Kertomalla heille muinaisten profeettojen ja uskovien rohkeudesta kärsimysten keskellä hän halusi valaa uskoa ja rohkeutta uskovien sydämiin.
Muslimiyhteisön kehitys Seuraavien vuosien aikana Muhammed ryhtyi kokoamaan ja kasvattamaan yhteisöä, jota yhdisti usko Allahiin ja hänen profeettaansa. Yhdistävänä tekijänä ei enää ollut veri- ja sukulaissuhteet niin kuin yleensä arabiyhteisössä. Heidän perususkomuksensa, josta myöhemmin tuli myös uskontunnustus, kuului näin: "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa". Niitä, jotka alistuivat Allahin ja hänen profeettansa uskoon, alettiin kutsua nimellä "muslimi", sillä arabian kielellä sana tarkoittaa "se, joka alistuu". Samasta arabiankielisestä sanasta johdetaan myös sana "islam", joka tarkoittaa "alistuminen". Liikettä alettiin kutsua tällä nimellä. Alun alkaen islam haluttiin mieltää uskonnollis-poliittiseksi yhteisöksi. Muhammedin tehtävänä oli hallita sekä uskonnollisia että yhteiskunnallisia asioita. Hänen asemansa tuli olla sama kuin Mooseksella teokraattisen Israelin kansan johtajana. Kun Quraish-heimo huomasi, että oltiin luomassa valtiota valtion sisälle, se paheksui suuresti ryhmän olemassaoloa.
Lähetystehtävänsä kymmenentenä vuonna (620) Muhammed koki kaksi suurta takaiskua. Ensin hänen enonsa Abu Talib kuoli. Eno oli auttanut ja suojellut Muhammedia lapsuudessa. Abu Talib ei itse koskaan kääntynyt muslimiksi. Myös Muhammedin uskollinen vaimo, Khadidza, kuoli. Muutaman kuukauden kuluttua Muhammed etsi lohtua murheeseensa naimalla erään leskeksi jääneen muslimin. Hän nai myös Aishan, ystävänsä Abu Bakrin seitsenvuotiaan tyttären, jonka otti luokseen kolme vuotta myöhemmin. Hänestä tuli Muhammedin rakkain vaimo.
Päätös muuttaa Medinaan
Koska Muhammedin lähetystehtävä ei enää edistynyt Mekassa, hän katsoi parhaaksi etsiä suotuisampaa paikkakuntaa. Hän päätti muuttaa Yathribin kaupunkiin, joka on noin 350 kilometriä Mekasta pohjoiseen. Muuton jälkeen kaupunkia alettiin kutsua nimellä Medina (Profeetan kaupunki). Yathribin asukkaat olivat Kaaban väestöä avoimempia, ja noin puolet alueen väestöstä oli juutalaisia. Pakanalliset arabit arvostivat juutalaisia heidän korkean kulttuurinsa ja varallisuutensa vuoksi, mutta toisaalta harmittelivat heidän taloudellista menestystään. Kerrotaan, että vuonna 621 Muhammed tapasi 12 medinalaista miestä, jotka olivat pyhiinvaellusmatkalla Mekassa. Kaikki 12 kääntyivät islamin uskoon. Nämä 12 käännyttivät omassa kaupungissaan lisää väkeä ja vuoden päästä heidän tullessaan pyhiinvaellusmatkalle kääntyneitä oli jo 72 miestä ja kaksi naista. He vannoivat uskollisuuttaan Muhammedille ja lupasivat puolustaa häntä henkensä uhalla. Myös Muhammed lupasi taistella heidän puolestaan. Tämä sopimus antaa kuvan sen yhteiskunnan olemuksesta, jonka Muhammed tahtoi perustaa.
Kun muuton aika lähestyi, Muhammed näki näyn. Se ilahdutti häntä ottaen huomioon ne kolmetoista turhaa vuotta, joina hän oli yrittänyt voittaa oman kaupunkinsa väen puolelleen. Näyssä häntä kannettiin Mekasta Jerusalemiin. Noihin aikoihin sekä muslimit että juutalaiset käänsivät päänsä rukouksen ajaksi kohti Jerusalemia. Näky jatkui: Jerusalemista hänet kannettiin taivaaseen, jossa hän keskusteli apostolien ja profeettojen kanssa saaden heiltä kunnioitusta ja arvonantoa. Joidenkin kertomusten mukaan näky rinnastetaan ruumiilliseen taivaaseenastumiseen. Toisen kertomuksen mukaan hänen vaimonsa oli sanonut, ettei Muhammed jättänyt vuodettaan koko yönä. Muhammedin usko ja rohkeus keskellä vaikeuksia Mekassa sekä varmuus lopullisesta voitosta ovat totisesti ihailun ja kunnioituksen arvoisia. Kunpa hän olisi saanut olla kärsivällinen Jeesuksen Kristuksen palveluksessa!
"Hidzra" eli muutto Medinaan vuonna 622 jKr.
Puhuessaan Mekan asukkaille viimeistä kertaa ennen lähtöään Muhammed tuomitsi jyrkin sanoin heidän epäuskonsa ja uhkasi heitä hirvittävillä rangaistuksilla, jotka kohtaisivat heitä sekä tässä että tulevassa elämässä. Sitten hän käski seuraajiensa lähteä pieninä ryhminä useita viikkoja kestävälle matkalle kohti Medinaa. Muhammed sai kuulla Quraish-heimon suunnittelevan hänen lähtönsä estämistä. Niinpä hän ja Abu Bakr pakenivat kaupungista ja piiloutuivat useaksi päiväksi luolaan. Vasta myöhemmin he lähtivät matkaan ja saapuivat Medinaan. Tämä lähtö tapahtui kesällä 622 ja sitä kutsutaan arabiaksi nimellä "Hidzra". Tästä tapahtumasta lasketaan islamin historian alkaneen. Silloin Profeetta seuraajineen perusti yhteisönsä Medinaan. Myös nykyaikana kaikkien muslimimaiden asiakirjat, kirjeet, sanomalehdet ym. päivätään "Hidzrasta" alkaneen ajanlaskun mukaan.
Mekan aikoina Muhammed ei koskaan väittänyt tehneensä ihmettä osoittaakseen olevansa profeetta. Kun häneltä kysyttiin, minkä tunnusteon hän voisi näyttää vakuuttaakseen ihmisille olevansa Jumalan lähettämä, hän vastasi Koraanin olevan hänen tunnusmerkkinsä. Koraanin jakeita nimitettiin arabiaksi "tunnusmerkeiksi", koska kukaan ei kyennyt tuottamaan vastaavia. Muhammed arvioi, että vaikka juutalaisten ja kristittyjen pyhät kirjoitukset ovat totta, ne on tulkittu väärin ja heidän uskontonsa on turmeltunut. Hän korosti sitä, että Jumala on lähettänyt hänet kutsumaan ihmisiä takaisin oikeaan jumalanpalvelukseen. Sellaiseen, joka Aabrahamilla oli. Johtaessaan kannattajiaan rukoukseen, hän otti mallia juutalaisilta. Kasvot oli rukouksen aikana käännettävä kohti Jerusalemia. Hän halusi voittaa puolelleen juutalaisten kannatuksen ja uskollisuuden. Hän ei itse koskaan väittänyt oleansa jumalallista alkuperää, vaan myönsi kansalle: "Olen ihminen niin kuin tekin." Muhammed tiesi, että hänen täytyi tunnustaa syntinsä ja anoa anteeksiantoa Jumalalta, niin kuin muutkin joutuivat tekemään.
Muhammed Medinassa
Muhammedin saapuessa kameleineen Medinaan useita eri heimojen edustajia pyysi häntä tulemaan luokseen. Koska hän ei halunnut kieltäytymällä loukata ketään, hän antoi kamelinsa päättää mihin suuntaan mennä. Mihin kameli omaehtoisesti pysähtyi, siihen Muhammed asettui asumaan. Siihen hän myös rakensi ensimmäisen moskeijan. Hänen sanottiin pitäneen ensimmäisen saarnansa perjantaina sillä seurauksella, että siitä tuli muslimien yleinen rukouspäivä. Zaid lähetettiin takaisin Mekkaan noutamaan Muhammedin perhettä uuteen kotiin. Poliittinen tilanne Medinassa muuttui. Muhammedin tuloon asti alueella ei ollut mitään keskusjohtoa, joka olisi kyennyt pitämään rauhan eri heimojen välillä. Pian Muhammedista tuli heidän hallitsijansa niin yhteiskunnallisesti kuin uskonnollisestikin. Yhä useampi alistui hänen valtansa alle ja kääntyi muslimiksi. Hän hallitsi viisaasti ja toi lain ja järjestyksen uuteen pääkaupunkiinsa.
Aluksi Muhammed toivoi saavansa Medinan juutalaisten kannatuksen ja tuen. Todennäköisesti juuri näihin aikoihin hän sai ilmestyksen, jossa neuvottiin ottamaan sovitteleva asenne niskuroivia kohtaan eikä pakottaa heitä kääntymään. Käsky kuului: "Uskonnossa ei ole pakkoa" (Suura 2:257). Myöhemmin tämä jae kumottiin. Vaikka jotkut juutalaiset antoivat Muhammedille kaivattua tukea sanomalla pyhien kirjoitusten ennustavan hänen tuloaan, suurin osa juutalaisista suhtautui kylmäkiskoisesti. He tiesivät, ettei Muhammed voinut olla heidän Messiaansa, sillä hän ei ollut Daavidin jälkeläinen. Kun Muhammed sai selville heidän asenteensa, hän alkoi kutsua heitä tekopyhiksi. Tämän jälkeen juutalaiset kielsivät julkisesti, että Muhammedin tulosta olisi ennustettu kirjoituksissa. Muhammed vastasi siihen syyttämällä heitä kirjoitusten väärintulkinnasta. Hän ei syyttänyt heitä tekstin muuttamisesta vaan siitä, että hänestä kertovat viittaukset oli jätetty pois.
Toisena Hidzran jälkeisenä vuonna välirikosta juutalaisten kanssa tuli lopullinen. Muhammed oli ensin viettänyt juutalaisten Suurta Sovituspäivää, mutta nyt hän sijoitti sen paikalle Ramadanin, paastokuukauden. Hän laittoi alulle myös uhrijuhlan. Juhlassa muisteltiin Abrahamin uhria: sitä, kuinka hän uhrasi oinaan poikansa sijaan. Tähän asti Muhammed oli aina seuraajineen kääntynyt rukoillessaan pohjoiseen, Jerusalemia kohti, mutta nyt ilmestyksen saatuaan suunta kääntyikin kohti Mekkaa. Kerrotaan, että eräänä päivänä hänen ollessaan moskeijassa rukoilemassa ja seisoessaan toisten uskovien edessä johtamassa rukousta kasvot käännettyinä kohti Jerusalemia, hän yhtäkkiä käänsikin kasvonsa etelään, kohti Mekkaa ja johti näin rukouksen loppuun asti. Epäonnistuttuaan juutalaisten voittamisessa puolelleen hän kääntyi etsimään Quraish-heimon suosiota. Muhammed puolusti muutosta sanomalla Abrahamin valinneen Kaaban jumalanpalvelusta varten ja siksi Kaaba oli nähtävä alkuperäisenä jumalanpalveluksen keskuksena. Tämä rukoukseen kohdistunut radikaali suunnanmuutos oli hyvin kauaskantoinen. Juuri tässä vaiheessa voidaan nähdä islamin luopuneen juutalais-kristillisestä perinteestään. Muutos käynnisti uuden suunnan, joka oli rinnasteinen, mutta monilta perusedellytyksiltään täysin vastakkainen Raamatun opetuksien kanssa. Islamista oli nyt kehittynyt täysin itsenäinen uskonnollis-poliittinen liike.
Päätös käyttää väkivaltaa
Seuraavana vuonna elämä kävi hyvin vaikeaksi Mekasta tulleille siirtolaisille. Heidän varansa olivat loppuneet ja mahdollisesti myös Medinan uskovien vieraanvaraisuus oli venytetty äärimmilleen. Jotakin täytyi tehdä, jotta yhteisö olisi voinut jatkaa olemassaoloaan. Minkä ratkaisun Allah oli varannut? Tässä tilanteessa Muhammed sai seuraavan ilmestyksen: "Oi profeetta, taistele uskottomia ja epäröiviä vastaan ja ole ankara heitä kohtaan" (Suura 9:74). Niin Muhammed alkoi tehdä sitä, mitä beduiinipäälliköt yleensä tekivät taloudellisten vaikeuksien kohdatessa. Hän alkoi pyhien tarkoitusperien siunaamana ryöstää vihollistensa karavaaneja Mekassa. Hän oli yrittänyt jo kolmentoista vuoden ajan saada heitä taivutetuksi alamaisuuteensa rauhanomaisin keinoin, mutta oli siinä epäonnistunut. Nyt hän käyttäisi miekkaa. Ryöstämällä heidän karavaaninsa hän samalla loukkaisi heitä ja auttaisi itseään.
Niinpä Muhammed lähetti osan miehistään ryöstämään mekkalaista karavaania. Ajankohtana hän käytti hyväkseen "rauhoitettuja kuukausia", jolloin arabien tapojen mukaan pidättäydyttiin kaikesta sodankäynnistä. Kaappaus onnistui ja saalis jaettiin. Rauhoitettujen kuukausien rikkominen perusteltiin ilmestyksellä, jonka Muhammed oli saanut.
Voitosta rohkaistuneina hyökättiin myös Syyriasta palaavan suuren karavaanin kimppuun, joka oli lastattu erilaisilla kauppatavaroilla. Muhammed meni saattuetta vastaan 350 aseistetun miehen voimalla ja kohtasi sen Badr-nimisessä paikassa. Vaikka karavaania oli saattamassa tuhannen mekkalaisen armeija, Muhammed voitti. Tiedetään, että mekkalaisten armeijasta kuoli 49 miestä, kun taas Muhammed menetti vain 14. Saalis jaettiin soturien kesken ja viidesosa annettiin Muhammedille, jotta hän voisi auttaa tarvitsevia. Saaliinjaon kannalta tästä tuli ennakkotapaus. Voitto Badrissa oli merkittävä islamille. Se vakuutti Muhammedin siitä, että Jumala oli hänen kanssaan. Se antoi hänen seuraajilleen varmuuden siitä, että he olivat voittajan puolella, ja että myös he tulevat hyötymään tulevaisuuden mukanaan tuomista voitoista. Se herätti Quraishit, jotka alkoivat pelätä Muhammedin lopulta kukistavan heidät. Voitto Badrissa sai myös aikaan monien arabien saapumisen Medinaan ja taipumisen Muhammedin alaisuuteen. Se myös osoitti, että miekka on paljon kieltä tehokkaampi ase islamiin käännyttämisessä.
Hyökkäys Medinan juutalaisia vastaan
Juutalaiset olivat onnettomia Badrin taistelun tuloksesta. Jotkut heistä sepittivät ja lausuivat runoja, joissa he pilkkasivat medinalaisia alistumisesta miehen alaisuuteen, joka oli taistelussa tappanut omaa kansaansa. Muslimihistorioitsijat kertovat ainakin neljästä juutalaisesta, jotka murhattiin tästä syystä. Yksi heistä oli nainen. Murhaajana oli eräs Muhammedin kiihkeä kannattaja. Muhammed ei nuhdellut salamurhaajia heidän teoistaan.
Kun Muhammed huomasi juutalaisten olevan hänen vihollisiaan, hän päätti hankkiutua heistä eroon. Hän syytti erästä Banu Qaynuqa -heimoa valtiollisen sopimuksen rikkomisesta ja vaati heidän kääntymistään islamiin. Kun he kieltäytyivät, muslimit tulivat ja piirittivät heitä 15 päivän ajan, voittivat heidät, ajoivat heidät kodeistaan ja takavarikoivat heidän omaisuutensa.
Pian tämän jälkeen Mekasta tuli tuhannen miehen armeija tapaamaan Muhammedia tarkoituksenaan tuhota hänet. He kohtasivat muslimiarmeijan lähellä Mekkaa paikassa nimeltä Uhud. Siellä Muhammedin armeija kärsi tappion ja Muhammed itsekin haavoittui. Jostain syystä mekkalaiset eivät jatkaneet hyökkäystään vaan palasivat koteihinsa. Tappio oli nöyryytys Muhammedille. Hän sai kuitenkin lohdutusta näkemistään ilmestyksistä, jotka antoivat hänelle selityksen kärsittyyn tappioon. Tappion syynä oli muslimisotilaiden tottelemattomuus annettuja ohjeita kohtaan. Se oli tullut Jumalan sallimana koettelemaan heidän uskoaan. Lupaus lopullisesta voitosta saatiin. Muhammed onnistui rohkaisemaan seuraajiaan kestämään kärsimykset ja sen suuren surun, jonka taistelussa kaatuneet olivat aiheuttaneet.
Kun Muhammed oli onnistunut taisteluissa voittamaan useita vihamielisiä heimoja, hän hyökkäsi seuraavaksi toisen juutalaisen, Banu Nadir-heimon kimppuun. He olivat aiemmin veljeilleet joidenkin Muhammedin vihollisten kanssa. Heidän käskettiin lähteä ja jättää omaisuutensa. Kun he kieltäytyivät, muslimien asevoimat lähetettiin heimoa vastaan. Muslimit kaatoivat maahan taatelipuut ja tuhosivat heidän omaisuutensa. Huomattuaan vastustamisen olevan turhaa, juutalaiset suostuivat lähtemään. Tavaroista he saivat ottaa mukaansa vain sen, minkä pystyivät kamelilla kuljettamaan. Heidän aseensa sekä peltojen sato jaettiin muslimien kesken.
Jonkun ajan kuluttua Muhammed hyökkäsi Banu Qurayza -nimisen juutalaisheimon kimppuun. Tämä heimo oli tähän asti ollut ystävällinen häntä kohtaan, mutta oli hiljattain jättänyt osallistumatta erääseen Muhammedin taisteluista. Perimätieto kertoo enkeli Gabrielin tulleen Muhammedin luokse ja käskeneen nousta ja hyökätä "noita epäjumalan palvelijoita vastaan, joilla on mukanaan Kirja." Välittömästi suuret sotajoukot lähetettiin heitä vastaan. Pian juutalaisten ruokavarat olivat loppuneet, eivätkä he enää kyenneet tekemään vastarintaa. He pyysivät saada lupaa muuttaa pois samalla tavalla kuin Banu Nadirissakin oli tapahtunut. Heidän pyyntöönsä ei suostuttu. Heidän piti antautua ilman ehtoja. Naiset ja lapset myytiin orjuuteen ja omaisuus jaettiin sotilaiden kesken. Kaikki 800 miestä kuljetettiin Medinaan ja surmattiin. Näin Medinan ja sen lähiympäristön juutalaiset tuhottiin.
Muhammedin vaimot
Khadidzan kuoleman jälkeen Muhammed otti useita vaimoja. Kuuden vaimon lisäksi hän halusi vielä naida Zainabin, adoptoidun Zaid -poikansa kauniin vaimon. Arabien tapojen mukaan oli laitonta naida adoptoidun pojan vaimoa; siinäkin tapauksessa, että hänen miehensä olisi eronnut hänestä. Muhammed sai kuitenkin ilmestyksen siitä, että Jumala sallii hänen ottaa vaimokseen Zainabin. Tämän jälkeen Zaid erosi vaimostaan ja Zainabista tuli Muhammedin seitsemäs vaimo. Muslimihistorioitsijat kertovat, että Muhammedin kuoleman aikoihin hänellä olisi ollut 12 vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Yksi heistä oli orjatyttö Maria, koptikristitty, jonka Egyptin hallitsija oli antanut Muhammedille. Jokaisella hänen vaimoistaan oli oma huone, joissa Muhammedin tiedetään nukkuneen vuorotellen. Ei ole mikään yllätys, että aika ajoin oli vaikea säilyttää rauha Profeetan taloudessa.
Viimeinen taistelu Mekassa
Viidentenä Hidzran jälkeisenä vuonna Quraish-heimo teki viimeisen epätoivoisen yrityksen tuhotakseen Muhammedin ja hänen hallintonsa Medinassa. He lähestyivät Medinaa 10 000 miehen voimalla. Muslimit rakensivat vallihautoja ympäri kaupunkia puolustautuakseen eivätkä mekkalaiset kyenneet murtautumaan läpi. Kun ruokavarat ehtyivät, he päättivät palata kotikaupunkiinsa. Tämä yritys jäikin mekkalaisten viimeiseksi sotatoimeksi, joka tehtiin Muhammedia vastaan.
Muhammed oli kuitenkin lujasti päättänyt ottaa Mekan hallintaansa. Se oli hänelle tärkein kohde. Hän halusi vielä kerran tehdä pyhiinvaellusmatkan Jumalan pyhäkköön. Niinpä hän vuonna 628 lähti ryhmänsä kanssa kohti Mekkaa. Quraishit kuitenkin epäsivät heiltä sisäänpääsyn. Neuvotteluja käytiin ja lopulta tehtiin sopimus, joka takasi Muhammedille joukkoineen oikeuden tulla Mekkaan aseettomana seuraavana vuonna. Sopimuksessa molemmat osapuolet, quraishit ja Muhammed, lupasivat olla sotimatta keskenään seuraavien kymmenen vuoden ajan. Profeetan seuraajat luulivat kärsineensä tappion, mutta Muhammed vakuutti suuren voiton kohdanneen heitä. Ilmestyksen kautta saatiin vahvistus, että islam, totuuden uskonto, tulisi saamaan "voiton jokaisen uskonnon yli" (Suura 48:27-28). Tästä lähtien juutalaisuus ja kristinusko päätettiin korvata islamilla.
Saavutettuaan joitakin muita voittoja kapinoivista heimoista Muhammed käytti hyväkseen tehtyä sopimusta ja saapui kahden tuhannen kannattajansa kanssa pyhiinvaellukselle Mekkaan vuonna 629. Heidän lähestyessään aseettomina kohti kaupunkia, quraishit tyhjensivät sen. Vaikka paikka oli vielä täynnä jumalankuvia, Muhammed teki kaikki pakanalliset jumalanpalvelusrituaalit. Hän kiersi Kaaban seitsemästi, suuteli mustaa kiveä sekä uhrasi vaadittavat uhrit. Hän myös nai yhdennentoista vaimonsa sekä sai voitetuksi puolelleen useita entisiä vihollisiaan.
Vaikka sopimus olla sotimatta kymmeneen vuoteen olikin vielä voimassa, Muhammed oli vakuuttunut siitä, että nyt hänen täytyi ottaa Mekka hallintaansa saadakseen otteen koko Arabiasta. Palattuaan matkalta kotiin Medinaan, hän kokosi kymmenen tuhannen miehen armeijan ja aloitti matkan takaisin kohti Mekkaa. Hänen saapuessaan Abu Sufyanin kaupunkiin Quraish-heimon päällikkö ja eräs toinen hänen katkerimmista vastustajistaan huomasivat vastustuksen olevan turhaa. He tulivat tapaamaan valloittajaa ja kääntyivät islamiin. Armeija saapui kaupunkiin kokematta vastarintaa. Muhammed meni Kaabaan ja määräsi, että kaikki kuvat on tuotava ulos ja tuhottava. Hän otti hallintaansa kaupungin, josta oli paennut kahdeksan vuotta aiemmin. Hän julisti yleisen armahduksen Mekassa. Vain muutamat tiettyihin rikoksiin syyllistyneet jäivät armahduksen ulko- puolelle. Mekasta tuli nyt islamin keskus ja Muhammedista sen hallitsija. Se oli todellinen ilon ja riemun päivä Muhammedille ja hänen seuraajilleen. Uusia käännynnäisiä palkittiin runsailla lahjoilla, joita oli otettu sotasaaliina kapinallisilta heimoilta Hunain luona käydyissä taisteluissa. Jotkut Muhammedin varhaisemmista seuraajista eivät olleet erityisen ilahtuneita tästä.
Pakkokäännytys
Kahdeksan vuotta Hidzran jälkeen monet heimot liittyivät Muhammedin joukkoihin huomattuaan, etteivät voi vastustaa häntä. Näihin aikoihin Muhammed sai ilmestyksen, jossa kumottiin aiemmin annettu käsky pidättäytyä väkivallasta käännyttämisen yhteydessä (Suura 2:257). Uusi käsky kuului näin: "Mutta kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, niin surmatkaa monijumalaiset missä heitä löydättekin. Ottakaa heidät kiinni, piirittäkää heidät ja asettukaa väijymään heitä joka paikkaan, mutta jos he kääntyvät, harjoittavat rukousta ja antavat almuja, niin päästäkää heidät menemään" (Suura 9:5). Tämän käskyn tarkoitus oli lopettaa epäjumalanpalvelus ja se olikin, ainakin ulkonaisesti, hyvin menestyksekäs. Eivät ainoastaan pakanat joutuneet pakkokäännytyksen kohteiksi, vaan myös eräs pohjoisarabialainen kristitty prinssi nimeltään Ukaider joutui valitsemaan kääntymyksen ja kuoleman välillä. Hän valitsi kääntymyksen. Tästä voimme päätellä, että sen ajan kristittyjä pidettiin monijumalaisina, koska he rukoilivat Kristusta.
Etelä-Arabiassa, Nadzranin alueella, omaksuttiin kuitenkin toisenlainen menettelytapa kristittyjä kohtaan. Perimätieto kertoo ajasta, jolloin kristityt saivat Muhammedilta kirjeen. Siinä heitä käskettiin kääntymään islamiin. Kristityt olivat hyvin hämmentyneitä. Pitäisikö heidän asettua vastarintaan vai alistua? Päätettiin lähettää suurilukuinen valtuusto keskustelemaan Muhammedin kanssa. Heidän piispansa ja runsas joukko muita johtajia tekivät pitkän matkan Medinaan. Siellä he tapasivat Muhammedin moskeijassa. Tämä toivotti heidät tervetulleiksi ja antoi mahdollisuuden kristilliseen hartaudenharjoitukseen ja rukoukseen. Kolmen päivän kuluttua Muhammed pyysi heitä vastaanottamaan islamin. Seurasi keskustelu, joka keskittyi Iisan (Jeesuksen) ympärille. Muhammed väitti, että Jeesus on hänen veljensä ja Jumalan palvelija, joka yksin Jumalalta saaduilla valtuuksilla oli parantanut sairaita ja herättänyt kuolleita. Kristityt sitä vastoin väittivät, että Jeesus on Jumalan poika. He myös kieltäytyivät luopumasta uskostaan ja kääntymästä muslimeiksi.
Noihin aikoihin Muhammed sai ilmestyksen kautta käskyn haastaa kristityt testiin. Siinä molempien uskontojen edustajien tuli kirota toisiaan ja Jumalan annettiin päättää, kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä. Niin Muhammed lähti tyttärensä Fatiman, vävynsä Alin ja heidän poikiensa Hasanin ja Husaynin kanssa ulos ja istuutui verhokankaan alle. Kristityt tulivat tapaamaan heitä pukeutuneina upeisiin silkkivaatteisiin. Islamin pyhän perheen koruttomuus ja pelko joutumisesta Muhammedin kirouksen kautta tuhoon sai kristityt kieltäytymään testistä. Näin kertoo islamilainen perimätieto. Tästä mielenkiintoisesta tapahtumasta meillä ei ole kristittyjen kirjoittajien tekemää kertomusta.
Kerrotaan, että nämä kristityt saivat säilyttää uskontonsa ja saivat olla Muhammedin suojeluksessa, kunhan vain maksaisivat korkeaa veroa. Nämä ehdot hyväksyttyään he palasivat koteihinsa. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, jolloin Muhammed joutui kosketuksiin koulutettujen ja vaikutusvaltaisten kristittyjen kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että hän ei yrittänyt tosissaan oppia kristinuskon syvintä sanomaa vaan halusi vain alistaa kristityt alaisuuteensa. Tässä tehtävässä hän onnistui.
Viimeinen pyhiinvaellus ja Muhammedin kuolema
Kun kymmenes vuosi Hidzrasta oli menossa, Muhammed meni Mekkaan pyhiinvaellukselle. Tämä jäikin hänen viimeisekseen. Hän otti kaikki vaimot mukaansa. Myös sadat tuhannet ihmiset seurasivat häntä. Hän osallistui kaikkiin pyhiinvaellukseen liittyviin jumalanpalvelusmenoihin, joita vietettiin vanhojen pakanallisten tapojen mukaan. Näin tekemällä hän sisällytti ne myös omaan uskontoonsa jättäen esimerkin tuleville pyhiinvaeltajille. Hän piti siellä myös puheen sanoen: "Tänä päivänä minä olen tehnyt teille täydelliseksi uskontonne" (Suura 5:5).
Islamin shiialaisen haaran keskuudessa kerrotaan seuraavaa kertomusta. Paluumatkalla Medinaan Muhammed pysäytti karavaanin eräässä hyvin kuumassa paikassa. Hän keräsi ihmiset ympärilleen, kutsui vävynsä Alin vierelleen ja asetti hänet tulevaksi vallanperijäksi. Ihmisten käskettiin totella häntä. Tätä kertomusta eivät kaikki muslimit kuitenkaan hyväksy eivätkä usko sen todenperäisyyteen.
Ei kulunut pitkää aikaa Muhammedin paluusta Medinaan, kun hän sairastui vakavasti. Koska hän pelkäsi seuraajiensa alkavat riidellä keskenään kuolemansa jälkeen, Muhammed kehotti johtajia olemaan lojaaleja toisiaan kohtaan sekä alamaisia tulevalle johtajalleen. Hän määräsi Abu Bakrin johtamaan jumalanpalvelusta silloin, kun itse oli liian sairas tekemään sen. Toiset ajattelivat tämän olevan merkki siitä, että Abu Bakrista tulisi Muhammedin seuraaja. Lopulta vuonna 632, kesäkuun kahdeksantena, Muhammed kuoli levätessään vaimonsa Aishan sylissä tämän huoneessa. Kerrotaan, että Arabian Profeetta haudattiin samalle paikalle. Myöhemmin paikalle rakennettiin myös moskeija ja haudasta tuli pyhiinvaelluskohde.
Muhammedin kuoleman jälkeiset tapahtumat
Kun Muhammed oli kuollut, sisäiset valtataistelut alkoivat välittömästi. Vaikka Muhammed olisikin todella valinnut Alin seuraajakseen, sitä eivät muut johtajat tehneet. Sitä vastoin he antoivat tukensa ja julistivat alamaisuuttaan Abu Bakrille, josta tulikin heidän ensimmäinen kalifinsa (käskynhaltija). Hänen jälkeensä tuli kolme muuta kalifia ja neljäs oli Ali. Ensimmäiset kolme salamurhattiin. Seurasi sotia, joissa muslimit murhasivat toisiaan. Sisäisistä valtataisteluista huolimatta muslimiarmeijat jatkoivat voittokulkuaan maailmal la. Heidän menestyksensä oli kiistaton. He uskoivat tämän olevan merkki Jumalalta siitä, että Hän on heidän kanssaan.
Aivan lyhyessä ajassa uskonnollisen kiihkon sytyttämät muslimiarmeijat, jotka mielellään ryöstivät ja valloittivat, voittivat Persian ja Bysantin valtakunnat. He valloittivat myös Syyrian ja Egyptin, kulkivat halki Pohjois-Afrikan valloittaen maita, jotka olivat olleet aiemmin vahvasti kristillisiä. He asuttivat myös Espanjan. Vasta vuonna 732 heidän Keski- Eurooppaan työntyvä etenemisensä pysäytettiin. Sen teki Kaarle Martel Poitiers'n taistelussa Ranskassa. Idässä muslimit etenivät aina Oxus- ja lndus-jokiin saakka. Islam jatkoi etenemistään sekä rauhanomaisesti että sotatoimien turvin, kunnes oli saavuttanut Aasian ja Afrikan. Nykyisin viidesosa koko maapallon väestöstä kutsuu itseään muslimeiksi.
Lopuksi
Olemme yrittäneet kertoa Muhammedin, islamin perustajan, elämästä niin tarkasti ja rehellisesti kuin olemme kyenneet. Mikä on meidän arviomme hänestä? Kohtaamme monia hyvin erilaisia mielipiteitä. Hänet on nähty pyhänä, Jumalan kaikkein valovoimaisimpana profeettana. Hänet on myös arvioitu lihaksi tulleeksi pääpaholaiseksi, joka Danten mukaan on ansaitseva ankarimman tuomion. Tämä siksi, että hän on johtanut harhaan muita. Hän oli joka tapauksessa kyvykäs mies, joka saavutti huomattavaa menestystä suurista vaikeuksista huolimatta. Tästä voimme olla yksimielisiä. Johtajana hänellä oli ilmiömäinen kyky saavuttaa toisten luottamus ja säilyttää se. Hän oli hyvin uskonnollinen ihminen, joka vihasi epäjumalia ja oli intohimoisesti antautunut Allahille, jonka hän uskoi olevan ainoa oikea Jumala. Hänen rohkeutensa ja peräänantamattomuutensa Jumalan ykseyden julistamisessa oli innoittavaa.
Jos tämän suuren miehen elämää halutaan arvioida niiden mittapuitten mukaan, jotka Jeesus Kristus on asettanut, hänet havaitaan puutteelliseksi. Näyttää siltä, että aloittaessaan tehtävänsä hän oli vilpitön ja kuuliainen totuuden julistaja. Hän julisti sitä totuutta, minkä oli ymmärtänyt oikeaksi. Mutta jossakin elämänsä vaiheessa hän eksyi. Koska hän ei onnistunut etsimään oikeaa totuutta niiltä, jotka olivat valtuutetut kertomaan siitä, hän ajautui väärälle tielle. Se johti hänet ja hänen miljoonat seuraajansa yhä kauemmaksi totuudesta. Laiminlyödessään Kristuksen opetukset, joko tieten tai tietämättään, hän ei koskaan oppinut tuntemaan Jumalan suurta rakkautta koko maailmaa kohtaan; rakkautta, joka ilmeni Jumalan antaessa Poikansa maailmaan.
Koska Muhammed ei tuntenut Jumalaa sisäisesti, hän alkoi arvostaa poliittista tarkoituksenmukaisuutta ja jopa oma a etuaan enemmän kuin opettamiaan moraalisia periaatteita. Näyttää siltä, että hän hyödynsi Jumalalta saadut ilmestykset puolustaakseen omia tekojaan. Tekoja, joita jo pakanalliset arabitkin pitivät paheksuttavina. Hän väitti islamin ottaneen kristinuskon aseman ja hänen itsensä ottaneen Kristuksen paikan. Olemalla "Profeettojen sinetti" hän syrjäytti Kristuksen ja torjui Jumalan pyhän suunnitelman maailman pelastuksesta yksin Kristuksen kautta. Jokaisen oikean profeetan sanoma täytyy olla yhtenevä häntä edeltäneiden profeettojen sanoman kanssa. Koska Muhammedin julistama sanoma on monilta pääkohdiltaan ristiriitainen profeettojen ja apostolien julistaman Jumalan sanan kanssa, kristityt eivät voi pitää Muhammedia Jumalan profeettana. Erityisesti Muhammedin esittämä väite Jeesuksesta Kristuksesta on hyvin ristiriitainen. Pikemminkin hän on se, josta Jeesus ennusti Matteuksen evankeliumin luvussa 24, jakeissa 24 - 25: henkilö, joka johtaa monet harhaan. Heidän pelastumisekseen meidän tulee tehdä työtä ja rukoilla.
Artikkeli on lainaus William Millerin kirjasta “Islamin kohtaaminen”. Artikkeli on julkaistu painetun kirjan julkaisijan luvalla.
|
